|
1 sarja (10 injektiopulloa)
| Määrä: | |
|---|---|
▎ Ipamoreliinirakenne
Lähde: PubChem |
Järjestys: XHXFK Molekyylikaava: C 38H 49N 9O5 Molekyylipaino: 711,9 g/mol CAS-numero: 170851-70-4 PubChem CID: 9831659 Synonyymit: NNC-26-0161；UNII-Y9M3S784Z6；Ipa ACETATE |
▎ Ipamoreliinitutkimus
Molekyyli tausta
Ipamoreliini on synteettinen amidoitu pentapeptidi, jonka sekvenssi on Aib-His-D-2-Nal-D-Phe-Lys-NH2. PubChem luettelee Ipamoreliinin CID 9831659:llä, jonka molekyylikaava on C38H49N9O5 ja jonka molekyylipaino on noin 711,9 g/mol. Julkaistut tutkimukset ovat luonnehtineet ipamoreliinia kasvuhormonin eritystä lisääväksi aineeksi, joka vaikuttaa greliini/kasvuhormoni-eritystä lisäävä reseptorijärjestelmään.[1,8]
Tutkimuksen edistyminen
Peter B. Johansen ja kollegat antoivat Ipamoreliinia aikuisille naarasrotille kolme kertaa päivässä 15 päivän ajan ja mittasivat pitkittäiskasvunopeutta käyttämällä proksimaalisen sääriluun tetrasykliinileimausta. Kirjoittajat raportoivat annoksesta riippuvan kasvun pitkittäissuuntaisessa kasvunopeudessa ja ruumiinpainon nousussa tutkimusjakson aikana. Kokonais-IGF-I, IGF:ää sitovat proteiinit, luun muodostumisen ja resorption seerumin markkerit ja aivolisäkkeen GH-pitoisuus arvioitiin myös. Tutkimuksessa ei havaittu vastaavaa muutosta kokonais-IGF-I:ssä tai mitatuissa luun vaihtuvuusmarkkereissa, kun taas GH-vaste akuutille ipamoreliinialtistukselle oli vaatimattoman alhaisempi toistuvan altistuksen jälkeen. Nämä havainnot tehtiin rotan kasvumallissa julkaisussa käytetyissä annostusolosuhteissa.[2]
Beverley Greenwood-Van Meerveld ja kollegat arvioivat ipamoreliinia rotan mallissa leikkauksen jälkeisestä suolesta, joka oli tuotettu laparotomialla ja suolen manipuloinnilla. Mahalaukun tyhjeneminen mitattiin käyttämällä radioleimattua ateriaa, ja erillisiä mahalaukun pohjavalmisteita käytettiin sileän lihaksen supistumisvasteiden tutkimiseen. Kirjoittajat raportoivat vähemmän mahalaukun retentiota suonensisäisen ipamoreliinialtistuksen jälkeen kuin vehikkelillä hoidetuilla postoperatiivisilla eläimillä ja havaitsivat muutoksia asetyylikoliinin ja sähkökentän stimuloimassa supistumiskyvyssä eristetyissä kudoskokeissa. Tutkijat tulkitsevat havainnot yhdenmukaisiksi greliinireseptorivälitteisen vasteen kanssa tässä jyrsijämallissa.[3]
Kuva 1. Ipamoreliinialtistuksen jälkeen raportoidut mahalaukun tyhjennysmittaukset rotan postoperatiivisessa ileusmallissa.[3]
Lähdekuvassa verrataan mahalaukun retentiota, geometrista keskustaa ja radioleimatun aterian liikettä ei-POI-verrokeissa, vehikkelillä hoidetuissa POI-rotissa ja Ipamoreliini-tutkimusryhmissä. Ryhmäkoko, tutkimusannos, reitti, tilastolliset menetelmät ja täydelliset kokeelliset menettelyt on raportoitu alkuperäisessä julkaisussa.[3]
Kuvassa näkyvät tiedot ja tilastolliset huomautukset on toistettu lainatusta tutkimuksesta ja kuvaavat vain spesifistä postoperatiivista ileuskoetta.[3]
J. Svensson ja kollegat vertasivat ipamoreliinia, GHRP-6:ta, kasvuhormonia ja vehikkeliä 13 viikon ikäisissä Sprague-Dawley-naarasrotissa 12 viikkoa kestäneen tutkimuksen aikana. Luumittaukset saatiin DXA:lla, perifeerisellä kvantitatiivisella tietokonetomografialla, Archimedesin periaatteella ja tuhkapainoanalyysillä. Kirjoittajat ilmoittivat suuremmasta ruumiinpainosta ja sääriluun ja nikaman luun mineraalipitoisuudesta hoitoryhmissä verrattuna vehikkeliin; painonnousulla korjattu luun mineraalipitoisuus pysyi kuitenkin ennallaan. Aivokuoren luun mineraalipitoisuuden kasvu liittyi pikemminkin suurempaan luun poikkileikkausalaan kuin lisääntyneeseen luun mineraalitiheyteen.[4]
Sabrina Lall ja kollegat vertasivat kahdesti päivässä ipamoreliinin ja kasvuhormonin altistumista GH-puutteellisissa ja GH-vajeissa hiirissä. Tutkijat mittasivat kehon painon, rasvatyynyn painon, suhteellisen kehon rasvan, seerumin leptiinin ja ruoan saannin. Kirjoittajat raportoivat kehon painon vaatimattomasta noususta Ipamoreliinin käytön yhteydessä sekä korkeamman rasvatyynyn suhteellisen painon ja kehon rasvan mittaamisen valituissa hiiriryhmissä. GHS-altistus, mukaan lukien ipamoreliini, liittyi myös korkeampaan seerumin leptiiniin ja ravinnon saantiin GH-vajeilla hiirillä. Tutkimus suunniteltiin tutkimaan GH-riippumattomia metabolisia vasteita hiirimalleissa, eikä se osoita vaikutuksia ihmisiin.[5]
Ian Ahnfelt-Rønne ja kollegat tutkivat sukulaisten kasvuhormonin eritystä lisäävien aineiden NN703 ja GHRP-6 jakautumista rotilla ja tutkivat maha-suolikanavan resektion vaikutusta GHRP-6:een liittyvään GH:n vapautumiseen. NN703 oli kehitetty peptidomimeettisen ohjelman kautta, joka sisälsi ipamoreliinin välituotteena johtavana yhdisteenä, mutta tässä julkaisussa raportoidut kokeet eivät antaneet suoraan Ipamoreliinia. Kirjoittajat havaitsivat testattujen eritystä lisäävien aineiden huomattavan lokalisoitumisen mahalaukussa ja vähentyneen GHRP-6:een liittyvän GH-vasteen maha-suolikanavan resektion jälkeen. Tästä syystä tämä artikkeli tarjoaa GHS:n mekanistisen kontekstin suoran todisteen sijaan ipamoreliinista.[6]
Mallikarjun Gouda ja CB Ganesh tutkivat ipamoreliiniasetaattia urospuolisissa Oreochromis mossambicusissa 21 päivän ajan. Tutkijat arvioivat ruoan saantia, kivesten histologiaa, gonadotropiinia vapauttavan hormonin immunoreaktiivisuutta, androgeenireseptorin ilmentymistä sekä kiertävää luteinisoivaa hormonia ja 11-ketotestosteronia. He raportoivat annosriippuvaisista eroista ruuan saannissa ja useissa sukusolupopulaatioissa sekä korkeammista androgeenireseptorien ilmentymisestä ja hormonipitoisuuksista valituissa ipamoreliiniasetaattiryhmissä. Merkittävää eroa ei havaittu GnRH-immunoreaktiivisten kuitujen osuudessa ryhmien välillä. Nämä havainnot koskevat kalojen lisääntymismallia ja tutkimuksessa käytettyä asetaattimuotoa.[7]
Kuva 2. Kivesten histologia ja sukusolujen kvantifiointi raportoitu ipamoreliiniasetaatille altistumisen jälkeen Oreochromis mossambicusissa.[7]
Lähdekuvassa on esitetty siemenmäisiä lobuleita ja itusolupopulaatioita kontrollikaloissa ja ipamoreliiniasetaattitutkimusryhmissä. Histologiset leimat, ryhmän koko, tutkimusannokset ja kokeelliset menetelmät on raportoitu alkuperäisessä julkaisussa.[7]
Tutkimuksen rajoitukset
Yllä esitetyt tutkimukset suoritettiin pääasiassa rotilla, hiirillä, eristetyillä kudoksilla tai kaloilla, ja niissä käsitellään erilaisia kokeellisia kysymyksiä. Näiden järjestelmien tulokset eivät ole suoraan vaihdettavissa keskenään. Laji, reseptoribiologia, kemiallinen muoto, altistusreitti, tutkimuksen kesto ja päätepisteiden valinta voivat vaikuttaa olennaisesti raportoituihin havaintoihin. Lisäksi Ahnfelt-Rønne-tutkimuksessa arvioitiin NN703:a ja GHRP-6:ta eikä itse Ipamoreliinia, kun taas Goudan tutkimuksessa käytettiin ipamoreliiniasetaattia vapaan emäksen yhdisteen sijaan.[6,7]
FDA on tunnistanut tiettyihin antotavoihin tarkoitetun yhdistetyn ipamoreliiniasetaatin turvallisuus- ja karakterisointiongelmia, mukaan lukien mahdollinen immunogeenisyys, joka liittyy aggregaatioon tai peptideihin liittyviin epäpuhtauksiin, ja luontaisista aminohapoista johtuva ylimääräinen karakterisoinnin monimutkaisuus. FDA huomauttaa myös, että julkaistu kliininen tutkimus suonensisäisestä ipamoreliinista raportoi vakavista haittatapahtumista, mukaan lukien kuoleman, mutta riittäviä turvallisuustietoja tiettyjen muiden injektioreittien osalta ei ole tunnistettu.[9] Nämä lainsäädännölliset havainnot koskevat yhdistettyä huumeiden käyttöä, eivätkä ne vahvista itsenäisesti toimitetun laboratoriotutkimusmateriaalin turvallisuutta, tehokkuutta tai vastaavuutta.
COCER Peptides esittelee Ipamoreliinia yksinomaan laboratoriotutkimukseen ja analyyttiseen käyttöön. Sitä ei ole tarkoitettu ihmis- tai eläinlääkintäkäyttöön. Yllä kuvattu tutkimus tiivistää kolmansien osapuolien julkaisuissa raportoidut havainnot, eikä se ole lausunto kliinisestä tehosta, turvallisuudesta, diagnoosista, hoidosta, ehkäisystä tai käyttöohjeesta.
